Muistan kun isoisäni tuli kerran kylään kun olin jotain 16vuotias. Hän kirjaimellisesti purskahti eteisessä itkuun ja sanoi "näytät ihan Victoria Beckhamilta". Painoin tuolloin ~42kg enkä pitänyt sitä minään ihmeellisenä asiana. Minulle oli normaalia olla alipainoinen ja pidin sitä itsestään selvyytenä. Sanoinkin aina kaikille etten liho vaikka söisin mitä. Nyt olen tässä, lihavana, kadottanut identiteettini. Aijon saada itseni takaisin! Haluan olla kuin tuossa kuvassa oleva tyttö, joka juoksee ja nauraa aallokoissa. Siihen en pysty tässä olomuodossa. En anna itselleni edes lupaa olla onnellinen tämännäköisenä.
Sain kutsun ensiviikolle ystäväni tupareihin. Kutsussa kerrottiin että luvassa on saunaa jne. Yritän nyt keksiä jonkun hyvän tekosyyn, sillä en todellakaan aijo saunoa! a.) ystäväni ovat järkyttävän hyvässä kunnossa b.) mulla on hirveät mustelmat käsittelystä (josta en ole kertonut kenellekkään!) c.) tykkään laittautua pitkään ja hartaasti ennen juhlia. Enkä voisi mitenkään laittautua uudestaan saunan jälkeen tarpeeksi. Jännittää tosi paljon mennä kyseisille juhlille. Siellä tarjotaan ruokaa, jota aijon nauttia aamupalaksi vähän. Ajattelin ottaa myös muutaman juoman. Täytyy pitää vaan olla normaalia vahvempi viikonloppuisin ja ottaa se eräänlaisena haasteena. Parhaimmat selviytymiskeinot on vaan ajatella kylmästi ja hylätä esim. jos joku tarjoaa ruokaa. Oon opetellut sanomaan "ei kiitos", ja siitä tulee voittaja olo! :) Normaalisti valehtelen kavereilleni että mulla on antibioottikuuri tms, enkä voi siksi juoda. Joku sanoi että yhdessä kaljapullossa on 11lihapullan verran kaloreita! Jeesus!1 Eniten mua jännittää se, että sovinko porukkaan. Mulla on paljon erilaisia kaveriporukoita, ja tää on yksi niistä täydellisimmistä. Kaikilla on kauniit hymyt valkoisine hammasriveineen, täydelliset meikit, tyylikkäät vaatteet, he ovat sosiaalisia ja hauskoja ja kaiken lisäksi: laihoja. Normaalisti olisin skipannut moiset juhlat, kun tunnen itseni vaan niin huonoksi, ja päädyn yksin kebabin kanssa kotiin. Kuitenkin, koska sosiaalinen elämä on muuttunut kummalliseksi viimeaikoina, päätin mennä! Aina vaan ylireagoin ja vainoharhailen. Lisäksi menen sinne yhdessä tosi ylipainoisen kaverini kanssa, jonka seurassa tunnen itseni viehättäväksi. Tiedän, surullista ja hävettävää, mutta niin se on.
Viikonloput ja juhlat on muutenkin hankalaa aikaa. Arkena on helpompi kontrolloida ja suunnitella syömistä+kuluttamista. Pidettiin eilen leffailta kavereiden kanssa ja yksi heistä oli ostanut fazerin sinisen. Hän avasi sen ja laittoi pöydälle tarjolle. Mua niin ahdisti. En voinut keskittyä leffaan ollenkaan. Suutuin mielessäni ystävälleni. Kirosin hänet alimpaan helvettiin. Eniten ahdisti se, ettei kukaan syönyt sitä. Se vaan oli siinä turhaan esillä! Päätin pysyä vahvana enkä koskenutkaan siihen <3
5 ihanaa asiaa tänään:
- en sortunut fazerin siniseen
- oli kivat vaatteet päällä
- nauroin pitkästä aikaa itselleni
- koti on ihanan siisti
- sain viikonlopuksi jotain tekemistä (tuparit)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti