Pelottaa

Mua pelottaa ihan suunnattomasti kaikki. Se, että tulen aina pysymään läskinä, etten koskaan saa opintojani valmiiksi, etten koskaan saa mitään haavettani loppuun. En ole ollut moneen päivään koulussa, joka tarkoittaa sitä, että olen tippunut useilta kymmeniltä kursseilta tähän asti. En ole saanut aikaiseksi mitään. Olen vain ahminut ja sitten lintsannut. Mua niin pelottaa. Itkettää ihan hirveästi. Aion tänään kertoa äidilleni mitä elämässäni tapahtuu, sillä en kestä enään. Tuntuu että hajoan käsiin. Mun koko elämä romahtaa käsiin. Kaikki elämänosa-alueet on päin persettä. Koulu, peilikuva, elämä - kaikki. Ja olen yrittänyt hallita kaikkea hallitsemalla mun painoa, mutta nyt sekään ei onnistu.

Tuli muuten todella hyvä mieli teidän kommenteista. Se toi voimaa :) Juon nyt vihreetä teetä ja pakko vaan myöntää että on yksi virheitä tekevä ihminen kanssa. En aio luovuttaa!!

Mua vaan pelottaa tää mun elämän tilanne. Olen kohta 20vuotias, enkä ole koskaan saanut mitään aikaiseksi. Siis ihan oikeasti! Koko elämä on ollut yhtä kamppailua. Ihan kuin mut olisi sisältä ohjemoitu tuhoutumaan. Mulla ei ole tarkoitusta elää. Ihan kamalaa. Haluan elää ja olla onnellinen! Mikä vittu estää kaikki.

Tänään siis kuitenkin kerron äidilleni ahmimisista ja koulun reputtamisesta. Tiedän että se on sille iso juttu, mutta mä kaipaan nyt muuta kuin virtuaalihaleja :) . En kuitenkaan voi kertoa sille kokototuutta, mutta vähän. Haluaisin terapiaan. Koska jos mun pääni sekoaa vuosi vuodelta yhä enemmän, olen 30vuotiaana jo tehnyt itsemurhan.

Pelottaa pelottaa pelottaa pelottaa pelottaa pelottaa...

Mietin miks en käy koulua, vaikka rakastan joitain tunteja (filosofia ja matikka) ja on kavereitani. Vastaus on kai se, että en kehtaa. En kehtaa näyttää naamaani siellä. Mua hävettää olla julkisilla paikoilla. Olen täysivainoharhainen, mutta.. niin. Pelottaa niin paljon. On niin turvaton olo. Ihan sellainen yhteiskunnan syrjäytynyt-fiilis.

Viikonloppuna on halloween-juhlat. Elän nyt hetki kerrallaan. Pelottaa kaikki. Tekee mieli syödä se pois, mutta se ei ole sen arvoista.

Ympäri mennään yhteen tullaan

En tiedä mitä sanoa. En tiedä mitä tuntea. En tiedä enään mitään. Olen ahminut kolme päivää putkeen (tämä oli viimeinen). En tiedä miksi. Oon ihan hukassa. Oon vaan niin yksin ja onneton. Viime sunnuntaina riitelin äitini kanssa ja mulle tuli siitä todella huono olo. Sanoin sille paljon asioita joita kadun. Menin kauppaan ja ostin vain terveellisiä ruokia. Kuitenkin juoksin kassalta hakemaan vielä Dallaspulla-pitkon (400g!!). Ajattelin että mitä väärää ja pahaa voi olla siinä, että jos tuntuu että maailma kaatuu päälle, eikä selviä hengissä, eikö herkuttelu ole sallittu puolustusmekanismi? Jos ahmii silloin tällöin, jotta pysyy hengissä eikä huku kuolettavaan tunteeseen, eikö se ole sallittavaa? Täytyykö mun kestää kaikki se tuska joka tulee ilman että annan itselleni lohturuokaa? En pysty siihen. No, annoin itselleni siis luvan syödä kokonaisen dallaspullapitkon. Sama meno on jatkunut tähän tiistaihin. En punnitse itseäni tällä viikolla, koska se määrä luultavasti saisi mut ahdistumaan vielä enemmän. Joten yritän "unohtaa" koko jutun ja jatkaa siitä mistä jäin.

Sunnuntai:
Ruispuuroa
4tomaattia
kurkku
salaattiruukku
raejuusto200g
Dallaspullapitko 400g
A+ jugurttia 1litra
Valio kevytjäätelö 1litra
3marjaviineriä
1 lakupussi
2 snikkersiä
paljon rahkaa
pähkinä-suklaalevite 400g
paahtoleipäpaketti

Maanantai:
6marjaviineriä
4berliininmunkkia
400g makaraoonia ketsupilla
2 purkkia tonnikalaa
2 purkkia tonnikalaa
1 fazerin sininen
1litra suklaajäätelöä
1paketti cookies-keksejä

Tiistai:
kokonainen ananas
n. 300grammaa irtokarkkeja
4 karjalanpiirakkaa
10 rahkaa marjoilla
piimää, maitoa, mehua
2 pientä suklaapatukkaa
merellinen salaatti majoneesilla + patonkia
1 fazerin sininen
ja tilasin perhepizzan josta jäi pieni siivu

että joo. mietin pitkään kehtaanko kirjoittaa noita tänne. Tossa on kaikki mitä muistan. Kaikki lähti siitä yhdestä Dallaspitkosta. Siitä että riitelin äitini kanssa. Tänään sovimme kaikki ja pyysimme anteeksi. En ole voinut mennä kouluun tai nähdä ketään. Kaikkein oudointa tässä on se, että mulla ei oikeastaan ole pahaa morkkista. Mua ei itketä, ei vituta. Tietysti kaduttaa, mutta jotenkin olo on aika aivan se ja sama. Ehkä jos ajattelen asiaa liikaa, alkaa vaan ahdistamaan. Tuntuu että kaikki se himourheilu määrä on mennyt hukkaan.
Tuntuu myös että olen jotenkin pettänyt teidät. Hävettää myöntää että näin on päässyt käymään. Näkisittepä vatsani. Oksentaisitte heti. En itse pysty oksentamaan. Olen yrittänyt kaikin keinoin. En osaa. Haluaisin. En tiedä mitä teen. Aloitan taas alusta. Mua vaan niin pelottaa. Olisipa joku ketä halata ja sanoa kaikki mitä elämässäni tapahtuu. Ei ole ketään ihmistä, ketä voisin katsoa silmiin ja kertoa mitä tunnen ja mitä teen. Kukaan ei ole ottamassa mua kiinni kun kaadun, kukaan ei ole silittämässä mun päätä ja sanomassa "ei se mitään, kaikki järjestyy..". Mä olen pyytänyt itseltäni anteeksi viime päiviä, ja olen antanut itselleni anteeksi. Rangaistukset, syyttelyt ja häpeät ei auta. On mentävä eteenpäin. En vain tiedä mitä opin tästä kerrasta... En tiedä miksi tämä olisi viimeinen kerta. Olen vain niin sanaton. Haluan kadota. Apua.

Ensi lauantaina on kaverin bileet. Olen syömättä siihen asti (no jotain pientä).

Perjantai ei ollut ruuan arvoinen

Oon kaupungin onnellisin pullea tyttö!
Olin kaverini 24v. synttäreillä (joista juuri tulin sillä huomenna täytyy herätä 06.00! sukuloimaan)
josta juuri tulin ja aaaaaa. Tapasin siellä ihan hirveästi tuttuja ja ihmiset on oikeesti tosi mukavia! Mä vihaan sellaisia ihmisiä jotka katsoo vieraita alaspäin, mittailee silmillään ulkonäköä ja painoa - niinkuin MINÄ! Mä aina mielessäni haukun kaupungilla vastaan tulevat pullutkat maasta taivaisiin. Mutta siellä synttäreillä kaikki oli niin mukavia. Ihmiset oli normaalipainoisia, läskejä, laihoja ja mukavia. Mulla on päässä oikeesti ollu niin vikaa kun.. jotain.
Sitten, eräs tosi hyvännäköinen poika tuli juttelemaan mulle (SIIS OMG!1) ja se katsoi mua sillatavalla, miten ihastunut katsoo toista. Poika kertoi että ollaan joskus pienenä hengattu yhdessä. Paljastui kuitenkin että Jussilla oli tyttöystävä, ja tyttöystäväkin oli juhlissa. Jossain vaiheessa ne istui sylikkäin ja seurusteli, mutta Jussi silti piti muhun tiukkaa katsekontaktia. Mua niin nauratti. Olin niin onnellinen(?)! Siis poika ei mua niin kiinnostanut, vaikka komea olikin, mutta SE että miten viehättäväksi tunsin itseni! Mä olin niiin taivaissa ja onnellinen(?). Tuntu niin hyvältä. Muutenkin kokopäivä ollut jotekin niin normaali, terve ja kaikkea. Ja siellä juhlissa oli suklaakakkua, suklaata, herkkuja, kaikkea mihin olisin ennen iskenyt heti kynteni ja hampaani ja kaikki. Ei tehnyt mieli!! Ja arvatkaa miksi -- koska mä oon tänään niin hyvä! Tänään toverit mä olen onnistunut. Tänään elin hetken mun ihanaa tulevaisuuttani. Peilistä kattoo vielä tyttö jolla on jenkkakahvat ja liian isot reidet, mutta mä luotan siihen että ne lähtee. Koska se on totuus. Absoluuttinen sellainen. Halusin vaan kertoa tämän. Itkin koko kotimatkan taksissa onnesta (huom! olen/olin täysin selvinpäin). Kohta tää taas romahtaa ja ahmin suruuni, mutta tämä hetki.. ei ole minkään vitun ruuan arvoinen! Vaan minun!
Nukkumaan ja aamulla "Jouluna thin"-töihin!!!
<3

Peilikuva ei muutu!

Vaihdoin ylätunnisteen kuvan tuohon upeaan Miranda Kerrin kuvaan. Kävin eilen shoppailemassa pitkästä aikaa! Oli ihanaa tuhlata kalliisiin vaatteisiin rahaa. Vaatteet ovat itsessään aivan upeita, mutta näytän ne päällä aivan pelleltä. Tiedättehän, että on upeat vaatteet - mutta läskin päällä ne näyttävät naurettavilta? Jos vain olisin hoikka, olisin tyrmäävä. Ostin vaatteet kuitenkin ihanaa tulevaisuutta varten! :) Löysin myös ihanat farkut, joista ostin kokoa liian pienet, jotta on "varaa" laihtua. Nyt nappi menee kiinni hirveellä voimatyöllä, jouluna ne menee itestään.
Mulla on mennyt tosi hyvin. En ole ahminut kertaakaan, urheillut himona (eilen pakollinen lepopäivä lihakset niin kipeenä) ja oon syönyt vähän - mutta protskupitosta juttua.
Mun pitäisi alkaa käymään aamulenkeillä tyhjällä vatsalla, joka polttaa tehokkaasti rasvaa, mutta en ole vielä saanut sitä tehdyksi! Pitäisi herätä ennen kuutta aamulla. No, tässä vielä kerkee. Olin terveydenhuotajalla eilen, ja mun hemoglobiini oli 109, kun naisilla alaraja oli muistaakseni 125. Täytyy kai lisää ruokavalioon jotain rautapitoista tai syödä pillereitä. Täytän parin viikon päästä 20v. josta tulee upeeta, sillä mennään kavereiden kanssa erääseen kartanoon tuoksi viikonlopuksi. Syömisestä ei siellä sinänsä tule mikään ongelma, sillä kaikki kaverini ovat joko anorektikkoja tai terveysfriikkejä. Sopii mulle!
Olen tehnyt kaikki tähän mennessä niinkuin pitääkin. Ollut ahmimatta (muutamaa kertaa lukuun ottamatta), syönyt päivässä max. 500-1000kcal päivässä, syönyt pillereitä, vihreää teetä, urheillut vähän liikaa, saunonut, hyötyliikkunut ja käynyt erilaisissa hoidoissa - mutta en oikeastaan näe mitään muutosta peilissä tai vaa'assa. En ymmärrä. Luulen että vastaus on noi aamulenkit juuri. Se on rasvan suurin vihollinen! Ja salilla tulee liikaa lihaksia :/ Tässä vaiheessa mulle tärkeintä on kuitenkin just toi ahminnan välttäminen. Ne kohtaukset meinaa tuo pahimmillaan 2000-3000kaloria joka olis kiva rasvakerros tohon jo muuten ihraantuneen pepun päälle.
Nyt syysaamuun ja kouluun <3
Pst. Olen ihan rakastunut tohon Don Huonojen Hyvää yötä ja huomenta - biisiin. Se tsemppaa mua! Samoin fintelligenssin - hoida homma ! :D

LLL =elämä?

Eli oon tullut siihen tulokseen, että mun elämä on kuin kolme ällää LLL (lintsaus,lohturuoka ja laihdutus). Oon aina ollut sitä mieltä, että elämäni alkaa kun olen laiha. Tosiasiassa, minusta tulee laiha kun alan elämään. Silloin en syö niin paljon yksinäisyyttäni, turhuuttani ja muita tuntea läskien piiloon.

En oo ollut taas viikkoon koulussa. Ahdistaa. En tiedä miksi. Muutama kaveri on mulle yrittänyt soittaa, mutta kuten tavallista en vastaa.

Tänään oli loppujen lopuksi ihan hyvä päivä kaikista tunteista huolimatta. Luen jo toista kertaa Irene Kristenin Tunteet ja Syöminen- kirjaa. Se on ehkä suunnattu 200kiloisille ylensyöjille, mutta olen heidän joukossaan kohta jos en lopeta ahmimista.

Tuli niin saamaton olo, kun kävin vaa'alla ja se näytti tasan samaa kuin viikko sitten! Ei ole pudonnut milligrammaakaan. Tosin, oloni oli aika turvoksissa.

Ruuasta saan samaa mielihyvää ja lohtua kuin liikunnan endorfiininsta - joten lähdin kahden tunnin salireissulle. Tulin nyt kotiin ja söin liikaa tomaattikeittoa! Päivän kalorisaldo ei kuitekaan ylittänyt yli 800kaloria. En nyt jaksa kirjoittaa hienosti tai hauskasti, kunhan tilitän. Ahdistaa eniten se, että peilissä ei tapahdu mitään!

Ja olen laittanut erääseen hoitoon melkein 2000euroa, ja ei näy mitään tuloksia! Olen ollut shoppailematta, tuhlaamatta ja tinkinyt asioista, jotta olen opiskelijana pystynyt maksamaan nuo hoidot suurella toivolla - ja kovalla pettymyksellä. Hoidossa luvattiin, että vatsan ympärysmitta pienenee useilla, joillakin jopa kymmenillä senteillä jenkkakahvoista. Mun ympärysmitta on 85cm (kiitos ahminnasta venyneelle vatsalaukulle) joka ei ole kolmen viikon aikana pienentynyt senttiäkään! Lopulliset tulokset kuulemma näkyy 8viikon kulttua mutta vitut. Meen ensikuun alussa laitattamaan ulkoreidet (900euroa). Saatan katua joskus tätä kaikkea mihin tuhlaan rahani, ei voi mitään. JrFitnessiltä olen tilaillut noita CLA ja C4+ pillereitä 200eurolla saa muutaman kuukauden paketin. Olis tarkoitus ennen joulua aloittaa Animal Cuts-kuuri joka ei oo edes n.70euroa.

Parasta nykyisessä tilanteessani on kuitenkin se, että olen jäänyt koukkuun urheiluun! Joka päivä on pakko käydä vähän puuskuttumassa salilla. Joskus olen parikin tuntia. Siitä tulee oikeasti hyvä olo! Ja ihanaa mennä sen jälkeen saunaan ja juoda paljon vettä. Sitäpaitsi salilla on aina keski-ikäisiä äitejä ja läskejä mummoja joiden seassa tunnen itseni niin nuoreksi ja kiinteäksi :) Kotona, ja kavereiden kanssa asia onkin jo toinen. Ongelmani on siis syöminen. Tai oikeastaan se, etten osaa käsitettä tunteitani.

Seuraavan kerran kun tekee mieli ahmia tai vaan mussuttaa telkkarin edessä, minähän vaikka itken kurjaa olemustani ja itken pahaa oloani! Se vitun paha olo ei lähde pois porkkanalla eikä suklaalla. Se lähtee niitä käsittelemällä. Miksi on paha olo? Miksi tekee mieli ruokaa? Jos ahdistaa niin vittu voi voi pieni lapsi, se kuuluu elämään. Elä sen kanssa, elä syö sitä läski. Näin tänään. Nyt otin järeät aseet esiin! Minähän olen jouluna HOT niin että ne thaimaalaiset palaa poroksi nähtyään mut rannalla! Nyt menen katsomaan OC:ta ja miettimään tyhmää elämääni jota en elä!

5 ihanaa asiaa tänään:

- sain hoidettua asioita (pankki, kauppa yms)

- luin ahmimisesta kertovaa kirjaa

- olin kauan salilla

- oli ihanaa olla saunassa

- tein hyvää tomaattikeittoa

<3

My Blueberry Nights

Olin vanhemmillani yötä ja vahdin mustikkakeittiön valmistumista keittiössä. Kuulin kun ne keskusteli siitä, miten oon laihtunut!!! Voitteko kuvitella. Ensimmäinen kommentti! :) Tuntui tosi hyvälle. Sain äidiltä mustikoita ja mustikkakeitto reseptin kotiin ja mun kämppä on nyt ihan mustikoissa! Tää on tosi hyvää, kevyttä, ihanaa puuron kanssa ja on tosi terapeuttista kokkailla jotain.

Lähden kohta kaverin kanssa leffaan, ja olen sopinut itseni kanssa, että saan ottaa vähän lakuja pussiin. Ettei kaveri ihmettele. Ja mua ahdistaa kun muut mussuttaa leffateatterissa. Tekosyitä? Oon kyl syönyt nyt tota keittoa varmaan 2litraa ja sattuu mahaan! Ahmin siis. Mutta nojoo.

Mustikkakeitto
-2 litraa vettä
-4dl mustikoita (tai muita marjoja)
-makeutusainetta maunmukaan (mä laitoin keittämistä kestävää Hermesetas-nestettä n.200ml/äiti laitto omaansa 2dl sokeria hyi)
-3rkl perunajauhoja

Lisää veteen mustikat ja anna hiljalleen kiehua. Kiehahtamisen jälkeen siivilöi keitto, jotta siitä saadaan "marjojen jäänteet" ja siemenet pois. Lisätään sokeri/makeutusaine. Lisää perunajauhot tilkkaan kylmään vettä, ja seos keittoon. (näin keittoon ei tuu klimppejä). Jos haluat vähemmän keittoa, voit esim. puolittaa reseptin kaikki aineet. Nautitaan kuumana tai kylmänä. Kaloreita on mun matikkapään mukaan enintään 10kcal/100g. Ja vettä voi laittaa lisää, jolloin keitto laimenee ja kalorit vähenee.

Vastareaktio

Kaikki on mennyt tosi hyvin. Oon sivuttanut ahmimishimot muutamalla greipillä ja tehnyt tosi paljon hyötyliikuntaa. Aina aamuisin tykkään ihastella aina vähän pienentynyttä vatsaani :)

Kuitenkin, tänään piti mennä kaverin kanssa juhlimaan, mutta sillä on puhelin kiinni. Ompa kivaa! En pysty ajattelemaan mitään muuta kuin litraa jäätelöä ja pullapitkoa. En kuitenkaan juokse kauppaan, koska pettymykset kuuluu elämään. Täytyy opetella elämään näiden kanssa.

Olin tänään aamulla ohjatussa jumpassa jossa tehtiin mm. käsipainoja. Mulla on tosi isot niskalihakset! Oikeesti, näytän läskiltä kehonrakentajalta jolla on sikaniska. Tavoitteena onkin omistaa tuollainen nätti haba kuin kuvan tytöllä. Täytyy vähentää rasvaprosenttia ruokavaliolla ja käyttää pieniä painoja + paljon aerobista liikuntaa.

Kun nään salilla tosi laihoja tai tosi lihaksikkaita ihmisiä, mun tekee mieli lopettaa koko kuntoilu. Jos nään anorektisen tytön, mun tekee mieli ahmia? Miksi näin? Luulisi sen toimivan thinspona. Kun oon salilla, tykkään katella läskejä rehkimässä.

Mun kroppa on alkanut muuttumaan vähän solakammaksi ja se jännittää. Mun keho muuttuu aika vauhdissa turvallisista ja tutuista läskeistä. Välillä mulle tulee siitä pakokauhu ja tekee mieli ahmia. Täytyy vaan totutella.

Meen nyt viettää tylsää perjantaita seuranani jotain muuta kuin ruoka

5ihanaa asiaa tänään:

- oon liikkunu tosi hyvin

- syönyt hyvin sortumatta (paitsi 2suklaapalaa jotka tarjottiin)

- siivosin kämpän vihdoinkin

- lomapäivä

- Don Huonojen biisi soi aamulla kun olin kahden vaiheilla jäänkö nukkumaan vai meenkö jumppaan:

Hyvää yötä ja huomenta

Ehdit myöhemmin nukkua

24 tuntia

Toivottavat sulle onnea

Hyvää yötä ja huomenta

Hei älä vielä luovuta

Kaikella on hintansa

Mut mikään ei oo vielä mahdotonta

<3

Onnellinen?

Oloni on raukea, tyytyväinen, hymyilyttää ja jee. Se kai johtuu siitä, että oon hoitanu kaikki hommani koulun ja kropan suhteen. Kaikkein suurin muutos on varmaan se, että mun viimepäivät on ollu hypersosiaalisia verrattuna mun viime viikkoiseen yksiövankeuteen. Oon nähny hirveesti kavereita ja mulla on ollut hyvä olla. Espookin on niin pieni kaupunki, että täällä törmää tuttuihin heti kun astuu vaan ovesta ulos! Syksykin on niin kaunis. Mua ei oo hymyilyttänyt pitkään aikaan. Kokeilkaa! Ja tänään meinasin "juhlia" tyytyväisyyttäni herkuilla, mutta pyh pah pöh paah - vitut. Oon urheillu tosi paljon, saunonu, syöny säännöllisesti ja vähän...

Oi oi oi oi joku siellä ylhäällä! Anna tämän kestää vielä vähän aikaa jookos? En jaksa romahtaa vielä...

Totuushan on kuitenkin vielä se, että olen läski. Peili ei anna armoa.

5 ihanaa asiaa tänään:
- sain kaverilta autokyydin
- vaihdoin vanhan kaverin kanssa numeroita
- näin paljon kavereita vahingossa
- olin koulussa hyvä
- oot pitäny itestäni hyvää huolta (en sortunu kaupassa! + sali, solkku,sali,vaatteet...)
+ tänään alkoi syysloma <3

Olen innoissani

Oli pakko kirjoittaa tänne heti, että tulin juuri Vela Smooth-vartalohoidosta. (Velasmoothin synergia käyttää elôs-teknologiaa, jossa infrapunavalo yhdessä radioaaltojen kanssa lämmittävät ihonalaista kudosta ja saavat aikaan paikallisen lämpövaikutuksen joka supistaa rasvakudosta. ) Luulin että pääsen ihanaan hoitoon missä voin ottaa päikkärit, mutta se olikin ihan hirveetä! Mun teki mieli itkeä! Lipolyysihoito tohon verrattuna (muhun pistettiin noin 40piikkiä) ei ollut mitään verrattuna tohon :D Mun jenkkiksissä on rakkuloita siitä imemisestä. No - toivottavasti on jotain hyötyä. Sitten tein sh-käsikorun, josta tuli niin kireä että mun piti laittaa se käteen voimakeinoin fairyn avulla. Siinä on ja pysyy! Siitä tuli tosi hieno mun tekemäks :)

5ihanaa asiaa tänään:
-"selluliittihoito"
- kävelyllä näin tutun
- tein sh-käsikorun
- poistuin ylipäätänsä kotoota ekaa kertaa kunnolla johonkin viikkoon
- olin tyylikäs

<3

STOP Ahmimiselle

Olen tässä nyt menettänyt ylpeyteni ja suuntani viikonloppuna. Tai oikeastaan sunnuntai meni käsistä. Ahmin noin 3000kalorin edestä. Jep. Aivan uskomatonta. Oudointa tässä on kuitenkin se, että vatsani on litistynyt noin 5cm:llä. Vaikka ahmin itteni niin täyteen (kahdesti) että vatsaani sattui jumalattoman paljon. Nyt kuitenkin - TAAS - mulla on hyvä olo! Tänään meen sellaiseen selluliittihoitoon ihan vaan piristääkseni itteeni :) Tykkään kaikista hemmottelujutuista hirveesti! Kävin muutenkin viikonloppuna vähän shoppailemassa. Kaupunki oli täynnä laihoja tyttöjä! Sitten yhdessä kaupassa oli maailman kaunein myyjä. Se oli tosi luonnonkaunis ja varmaan joku malli. Mua niin hävetti olla siinä kassalla sen edessä. Haluan olla yhtä kaunis kuin se! Kuitenkin, kirjoitan tähän tekstin, jota aijon lukea aina kun tekee mieli ahmia:

Jos tulee ahmimiskohtaus, MUISTA:

- se lihottaa, tekee vie tavoitettasi kauemmaksi

- kumpi on tärkeämpää, olla yhtä nätti kuin ihailemasi oleva tyttö vai yksinäinen läski

- ruoka ei oikeastaan ole edes niin hyvää, kaikki kielletty vaan himottaa.

- kaikki on kiinni pienistä valinnoista! esim. juostessasi kauppaan, siinä menee 5sekunttia kun olet kävellytkin jo karkkihyllyn ohi! Se että tilaat pizzan, menee 30sek, mutta se on ikuisesti reisissäsi. Se että sanot "ja vielä yks fazerin sininen" - vie 10sek, mutta on ikuisesti myös reisissäsi. Kun sanot "ei kiitos" tai "ei ole nälkä"- vie vain muutaman sekunnin!

- isoisäni oli todella paha narkomaani monta kymmentä vuotta. Nyt hän on ollut 3vuotta ilman huumeita. Jos hän pystyi lopettamaan amfetamiinin käytön, pystyt sinäkin suklaan mussuttamisen.

- lopetin 5vuoden tupakointini seinään. pystyn siis lopettamaan suklaan mussuttamisen.

- mieti kaupassa: haluatko juuri sillä hetkellä herkkuja - vai itsevarman tulevaisuuden

- mieti kaupassa: haluatko juuri sillä hetkellä herkkuja - vai häpeillä omaa kehoasi aina?

- mene kävelylle, siivoa, juo vettä, teetä, jumppaa, askartele, lue blogeja, soita kaverille tai kato thinsponeja. olemme kuitenkin tottuneet siihen, että kun ahdistaa - pyrimme poistamaan sen jollain. esim. turruttamaan ruualla tai vaihtamalla ajatuksia vaikka lukemalla. kuitenkin - jos saat ahdistuskohtauksen, koitappa vain olla ja tuntea tunteesi. On tervettä, että pysähtyy tuntemaan negatiivisiakin tunteita, eikä peittämään niitä ruualla yms.

- ahmintaa voi ehkäistä liikkumalla. endofiinista tulee hyvää oloa ja saa pitämään huolta itsestään. laita siis jotain aggressiivista musaa soimaan ja pompi/riehu raivo pois! Älä syö sitä!

- mieti miksi tekee mieli ahmia. miksi on paha olla? miksi ahmiminen helpottaisi oloa?

- ahmimisen jälkeen sinulle tulee fyysinen pahaolo, oksettaan, on kuuma, väsyttää ja tunnet kuinka rasvat kertyvät

-ahmimisen jälkeen sinulle tulee henkine pahaolo, itseinho, itsesääli, masennus, ahdistaa enemmän ja elämä tuntuu mitättömältä

-ahmiminen pilaa koko elämää. Ei tee mieli nähdä kavereita, ei mennä kouluun, ei mennä kesäiltoina uimaan, ei olla alasti poikaystävän edessä, ei poseerata kameralle, ei voi pukea kivoja vaatteita. Onko tämä kaikki tosiaan jonkun jäätelön arvoista?

- Kun sua ahdistaa, ja tekee mieli ahmia. mieti miten ahdistus helpottuu, kun tuleekin parempi mieli siitä ettei sortunut!

- ja mikä tärkeintä: ahmimisen jälkeen yksikään ongelma, joka sut on johtanut ahmimiseen _ei ole_ poistunut

Mulle saa ehdotella lisää noita juttuja ahmimisen estämiseksi!

Lukekaa Irene Kristerin Tunteet ja syöminen (kirjapaja 2005). Luin sen joku vuos sitten ja se oli ihan mielettömän hyvä! Itkin sitä lukiessani, kun se oli kuin kirjoitettu mun elämästä ja tunteista ja se valaisi mulle niin monta asiaa! Otan sen tohon yöpöydälle, ja luen sitä kun alkaa ahdistamaan ahmimistasolla. Tässä kirjassa on tosi hyviä faktoja jotka on kirjoitettu ihan loistavasti.

Teen pienen terapeuttisen jutun :D Minä hyväksyn että olen sairas! Minä myönnän sen. Kuulostan ihan sekopäältä, mutta tuntuu hyvältä sanoa se ääneen. Syön vaikka ei ole nälkä, kadun syötyäni liikaa, ruoka on aina mielessä, ahmin yksikseni, kiloni hallisevat elämääni, joudun laihduttamisen kierteeseen, syön paetakseni huoliani, olen julma itselleni, syön iteni sairaaksi ja elämänhaluni on useinkadoksissa. Nyt, ainakin tänään, tahdon rakastaa itseäni, vartaloani ja maailmaa <3 Nyt tupsupipo päähän ja jopolla kouluun.

Pieni askel kerrallaan...

Oon syönyt ihan hyvin ~600kcal päivässä, mutta en ole liikkunut pariin päivään. Olen ollut kotona ja nukkunut. Maannut sängyssä ja kattonut musavideoita. En ole ollut koulussa pariin päivään. En vain kehtaa mennä. Aamulla peilistä kattoi vaan maailman säälittävin ja inhottavin ihminen, etten kehtaa mennä julkisille paikoille. Meinasin tilata pizzan kotiin koska en kehdannut mennä kauppaan. Luojan kiitos pääsin kuitenkin salille asti jonka jälkeen söin marjajugurttia! :) En tiedä mikä mua aina vaivaa kaupassa. Hengaan siellä aina joku vähintään 45min ja katselen vaan keksipaketteja ja leivonnaisia ihankuin kiduttaakseni itteeni. Pitäisi vaan ottaa mitä tarvii ja lähteä pois. Seisoin varmaan 10min pakastealtaan vieressä miettimässä otanko ISON dumle-kakun itelleni. Äkkiä pois kaupasta!

Mulla on nyt päällä minishortsit ja tuubitoppi, jotka olis täydelliset rantavaatteet jouluna Thaimaassa. Ainoo vaan että näytän nää päällä ihan possulta :D Nää on aivan liian kireät joka suunnasta. Ajattelin pitää näitä kiretä rantavaatteita useimmin kotona, niin ei oikeesti tuu mieleenkään mussuttaa mitään!

Oon kattonu koko yön vanhoja valokuvia koneelta. Mun jojoilun näkee ihan selvästi. Olin viime talvena ihan luikku! Mun käsivarret oli tosi sirot, solisluut ihanasti ja vatsa... MIKÄ VATSA? Sitten pam - kesäkuvissa mä edustan ~10kg lihavempana kaksoisleuankera. Ihan hulluu. Nyt oon tolta väliltä ja pyrin mun tavoitteeseen tasaisesti mutta varmasti. Ettei tuu noita lihomiskausia enään.

5ihanaa asiaa tänään:
- olin salilla
- en sortunut kaupassa
- sovin että meen kaverin kans perjantaina lenkille
- isä soitti
- mulla on ihan nätti haba (tän rasvan alla)

<3

hiljainen ääni

oon nyt itkeny lattialla ja miettiny taas juttuja. huomenna en jaksa mennä kouluun ja kun herään, meen lenkille ja aloitan päiväni alusta. JA mikä parasta - mä hoidan itteni terapiaan. mä hajoon sisältä. hyvää yötä<3

Kuva kertoo kaiken

En ymmärrä. En tajua. En kestä. En tiedä mikä muhun meni. Menin äsken (klo 03.00) autolla tohon huoltsikalle ja ostin niin paljon ruokaa kuin kehtasin. 1 litra maitoa, pussillinen ruisleipää, paketti margariinia ja suklaalevy. Sitten menin autoon ja söin ne kaikki. No margariiniä jäi, mutta hehheh. En ymmärrä miksen osaa oksentaa. Mun tekee mieli itkeä ja huutaa mun peilikuvalle, mutten pysty siihenkään. En voi uskoa tätä. Mitä kaikkea paskaa mä oon tännekkin aikasemmin kirjoittanut itsensä rakastamisesta ja lässynlässyn ku en pysty olemaan viikkoa ahmimatta. En haluu ees laskee kaloreita. Varmaan joku tuhat. Ja sit siihen päälle viel mitä olin syönyt normaalisti päivällä. Ei ei. Ei pysty ajattelemaan. Mun tekee mieli lisää ruokaa. Haluun tän pahanolon pois. Pitäiskö käyd mäkkärin drive inis vetää aivot läskiks. Vittu. Huomenna en voi kyllä mennä kouluun koska.. en voi. Jos yritän kuitenkin olla nostamatta tästä mitään numeroa? Etten pahenna tilannetta. En vaan vittu ymmärrä miks tein näin!?! Mihin mun ylpeys ja kaikki katosi sekunnissa. Ja miksi mä turrutan itteäni ruualla? Miksen alkoholilla, huumeilla, seksillä tai jollain muulla? Aah... Jumala vaihtaisin heti tän mun ahmimisongelman johonkin seksiriippuvuuteen. Hallelujah! Tunnen itteni henkisesti niiin pieneksi ihmiseksi ja fyysisesti - vittu jes.

Ps. tajusin tänään kaupassa etten vaan kehtaa ostaa sipsipussia. en tiedä mitään nolompaa kaupan liukuhihnalla.

Kumpa vois oikeesti syödä omaa lihaa!! Aina ku tulis ahmimiskohtaus, ottais vaa perseläskistä haukan. Häviäis nälkä ja läski. Vittu.

5Ihanaa asiaa tänään:

- en muista

- en kehdannut ostaa sipsipussia

Rakastakaa itseänne

Tunteet on tosi ristiriitaisia. Olen elänäyt aika terveellisesti ja syönyt kunnon ruokaa ilman huonoa omatuntoa. Kävin äsken ensimmäisellä punnituksellani (vaikka vatsa on täynnä) ja se näytti 56,9kg! Olen ihan tyytyväinen, sillä en ole elänyt veren maku suussa rääkkimeiningillä vaan hissukseen.

Olin sukulaisilla ja otin kahvipöydässä yhden keksin. Myöhemmin kotimatkalla mulle tuli siitä hirvee olo, sillä olen yrittänyt pitää herkutonta lokakuuta. Ajattelin sitten että kun koko projekti nyt kaatui, niin vedetään täysillä. Menin kauppaan ahmimistarkoituksessa ja lappasin koriin jätskii ja jugurttia. Hengasin siellä kaupassa jonkun tunnin kun en osannut päättää. Loppujen lopuksi pysähdyin miettimään mikä on oikeesti tärkeetä, eikä koko homma nyt herranjumala yhteen rumaan keksiin kaadu. Päädyi kotiin ananaksen kanssa. Tuli voittaja fiilis.

Oon nyt yrittänyt saada unta, mutta mun mielessä pyörii vaan ruoka. Mun tekee mieli ahmia ihan huvikseen vaan jotain herkkuja tai ihan mitä vaan. Vaikka multaa pihalta kunhan suussa olis jotain. Tosi outoa koska mulla on muuten ihan hyvä olla. En ymmärrä miksen saa ruokaa taas pois mielestäni. Tossa klo 03.00 aikoihin en jaksanu enään pyörii sängyssä vaan menin syömään sen ananaksen.

Mulla on vahva uskomus, että mun ahminta liittyy mun oman elämäni sabotoimiseen. Mun täytyy vaan antaa itteni ymmärtää, että mulla on oikeus olla itselleni hyvä, oikeus olla kaunis ja nauttia elämästä. Mä annan itelleni halin siitä hyvästä mitä kaikkea paskaa oon itelleni tehnyt. Oon tuhonnut itteäni. Oon ollu itteni pahin vihollinen vaikka mä oon ainoa ihminen, jonka tulee olla mun paras kaveri, huolehtia ja välittää MUSTA. Yleensä jos asiat alkaa menemään "liian hyvin" alkaa ahmimiskausi. Nyt en tee sitä enään. Näytän mun nykyistä läskiä - tulevaa nättiä peppua koko ahmimisjutulle!

5ihanaa asiaa tänään:

- Itsekuri kaupassa!

- näin kivoja sukulaisia

- hoidin kaikki asioinnit

- haaveilin yhdestä pojasta

- syksy on kaunis

ps. Olen myös miettinyt tekeväni "don't feed me"-käsikorua niinkuin muutkin, mutta jotenkin pelkään, että joku kaveri tajuaa sen merkityksen. Sitäpaitsi en ite halua enään elää sh-meiningillä vaan muokkaa mun ajatusmallista mahdollimman terveen ja realistisen. Koko sh-juttu on tuhonnu mua niin paljon, että on mennyt liikaa voimia ja aikaa että on saanut itteni taas pikkuhiljaa valoa kohti. Mutta sen korun merkitys olis mulle muistutus itsekurista, mun haaveista ja arvoista. En tiedä.. Taisit vois tehdä jonkun oman korun (ilman teidän äänestämää värejä) jolla olis mulle oma tarkoitus.

<3

Viikonlopuista selviäminen

Muistan kun isoisäni tuli kerran kylään kun olin jotain 16vuotias. Hän kirjaimellisesti purskahti eteisessä itkuun ja sanoi "näytät ihan Victoria Beckhamilta". Painoin tuolloin ~42kg enkä pitänyt sitä minään ihmeellisenä asiana. Minulle oli normaalia olla alipainoinen ja pidin sitä itsestään selvyytenä. Sanoinkin aina kaikille etten liho vaikka söisin mitä. Nyt olen tässä, lihavana, kadottanut identiteettini. Aijon saada itseni takaisin! Haluan olla kuin tuossa kuvassa oleva tyttö, joka juoksee ja nauraa aallokoissa. Siihen en pysty tässä olomuodossa. En anna itselleni edes lupaa olla onnellinen tämännäköisenä.

Sain kutsun ensiviikolle ystäväni tupareihin. Kutsussa kerrottiin että luvassa on saunaa jne. Yritän nyt keksiä jonkun hyvän tekosyyn, sillä en todellakaan aijo saunoa! a.) ystäväni ovat järkyttävän hyvässä kunnossa b.) mulla on hirveät mustelmat käsittelystä (josta en ole kertonut kenellekkään!) c.) tykkään laittautua pitkään ja hartaasti ennen juhlia. Enkä voisi mitenkään laittautua uudestaan saunan jälkeen tarpeeksi. Jännittää tosi paljon mennä kyseisille juhlille. Siellä tarjotaan ruokaa, jota aijon nauttia aamupalaksi vähän. Ajattelin ottaa myös muutaman juoman. Täytyy pitää vaan olla normaalia vahvempi viikonloppuisin ja ottaa se eräänlaisena haasteena. Parhaimmat selviytymiskeinot on vaan ajatella kylmästi ja hylätä esim. jos joku tarjoaa ruokaa. Oon opetellut sanomaan "ei kiitos", ja siitä tulee voittaja olo! :) Normaalisti valehtelen kavereilleni että mulla on antibioottikuuri tms, enkä voi siksi juoda. Joku sanoi että yhdessä kaljapullossa on 11lihapullan verran kaloreita! Jeesus!1 Eniten mua jännittää se, että sovinko porukkaan. Mulla on paljon erilaisia kaveriporukoita, ja tää on yksi niistä täydellisimmistä. Kaikilla on kauniit hymyt valkoisine hammasriveineen, täydelliset meikit, tyylikkäät vaatteet, he ovat sosiaalisia ja hauskoja ja kaiken lisäksi: laihoja. Normaalisti olisin skipannut moiset juhlat, kun tunnen itseni vaan niin huonoksi, ja päädyn yksin kebabin kanssa kotiin. Kuitenkin, koska sosiaalinen elämä on muuttunut kummalliseksi viimeaikoina, päätin mennä! Aina vaan ylireagoin ja vainoharhailen. Lisäksi menen sinne yhdessä tosi ylipainoisen kaverini kanssa, jonka seurassa tunnen itseni viehättäväksi. Tiedän, surullista ja hävettävää, mutta niin se on.

Viikonloput ja juhlat on muutenkin hankalaa aikaa. Arkena on helpompi kontrolloida ja suunnitella syömistä+kuluttamista. Pidettiin eilen leffailta kavereiden kanssa ja yksi heistä oli ostanut fazerin sinisen. Hän avasi sen ja laittoi pöydälle tarjolle. Mua niin ahdisti. En voinut keskittyä leffaan ollenkaan. Suutuin mielessäni ystävälleni. Kirosin hänet alimpaan helvettiin. Eniten ahdisti se, ettei kukaan syönyt sitä. Se vaan oli siinä turhaan esillä! Päätin pysyä vahvana enkä koskenutkaan siihen <3

5 ihanaa asiaa tänään:

- en sortunut fazerin siniseen

- oli kivat vaatteet päällä

- nauroin pitkästä aikaa itselleni

- koti on ihanan siisti

- sain viikonlopuksi jotain tekemistä (tuparit)

Back to square one

Tiedättehän sen tunteen että "sitten oon onnellinen kun...", "sitten alan elämään kun.." jne. Oon asettanut elämälleni miljoona kohtaa, jolloin musta tulee onnellinen ja alan elämään mun elämääni. Jep, en ole onnellinen. Samanlaisia "kohtia" olen asettanut laihtumiselle kuten ensi kesäksi, ensi jouluksi, ensi syntymäpäiväksi, ensi lomaksi, vuoden päästä kesäksi... Ja silti olen vieläkin tässä samassa pisteessä. Mihin se kaikki motivaatio, halu, onnistuminen ja vahvuus katoaa? Jos ihminen todella haluaa jotakin 100%:sesti, hänen pitäisi myös saada se! Enkö muka halua tarpeeksi olla laiha? Seis stop! Nyt asetan taas, tälläkertaa viimeisen, tavoitteeni. Ensi jouluna olen 49kg (nyt 58kg).

Mietin vain että miksi onnistuisin tälläkertaa? Vastaus on yksinkertainen: tunnen heikot kohtani paremmin, ja luovun "kaikki tai ei mitään"-ajatuksesta. Ennen olin syömättä mitään (40-laihdutuspilleriä+vihreää teetä lukuunottamatta) ja sitten ajauduin ahmimiskierteeseen. Parhaimmillani sain rääkkäämällä itseni ihanaan 51kg kuntoon josta sitten lihoin säälittävään 61kg:een. En itsekkään oikein muista miksi tai miten. Kaverit ihmetteli kun toisena päivänä sain kateellisia katseita, ja toisena hetkenä mulle sanotiin "no et sä nyt niin isolta näytä tossa..". Olin yksin, söin ja lihoin. Tunsin valtavaa ahdistusta. Tunsin myös ahdistusta kun laihdtuin pelkillä pillereillä. Silloin tiesin laihtuvani kun sain kovia paniikkikohtauksia ja öisin pelkäsin kuolevani. Nyt olen hieman realistisempi. Tunnen paremmin rajani. Voi veljet ja sisaret! Tästä se lähtee.

Kävin toissapäivänä lipolyysihoidossa (injektioruiske, joka liottaa rasvaa). Se maksoi 1200euroa ja nyt on jenkkakahvat ihan mustelmilla! En malta nähdä tuloksia 8viikon kulttua. Lisäksi olen ollut nyt sairaaladieetillä muutaman päivän. Sorruin kuitenkin syömään dieetiltä kiellettyä banaania ja leipää. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole olla orjallinen enään, koska se ei toimi. Olen hyväksynyt etten voi yksinkertaisesti kontrolloida kaikkea mitä mun pienissä aivoissa ja mielihaluissa tapahtuu. Pääasia etten tee sortumista numeroa.

Olen niin kauan vihannut itseäni. Irvistellyt peilikuvalle ja sabotoinut omaa elämää ahmimalla. Tuhonnut omaa elämääni syrjäytymällä pieneen asuntooni jäätelökulhon kera. Se oli sairasta aikaa. Nyt haluan rakastaa itseäni tervellä tavalla. Haluan olla itselleni hyvä. Tehdä itsestäni kauniin! Hymyillä peilikuvalle, rakastua ja ONNISTUA!