Silloin kun haaveilin muuttamisesta omaan asuntoon, kuvittelin aina pitäväni kynttilöitä palamassa, se olisi mahdollisimman siisti, vaatteet olisi nätisti viikattu, jääkaapissa terveelliset ruuat jne. Eläisin ihanaa opiskelija elämää. Aamuisin heräisin, pesisin hampaat, joisin ihanaa aamukahvia ja kiirehtisin kivoissa vaatteissa bussiin. Tekisin tärkeät koulujutut tunnollisesti ja näkisin ystäviäni. Viikonloppuisin laittaisin ykköset päälle ja baarissa pitäisin silmäpeliä söpöjen miesten kanssa. Aina ei olisi helppoa, mutta elämässä olisi rutiineja ja sisältöä.
Totuus: keittiön lattialla on melkein 6roskasäkkiä, joita en ole jaksanut viedä ulos. Keittiössä on VUORI! Joka koostuu tiskeistä, joissa kasvaa jo jotain (hajun perusteella) ja ruokapurnukoista. T'ää ruokapakettien määrä on ihan tajuton! Täällä on todella pimeää. Pienessä yksiössä näkyy vaan tietokoneen ruudun valo. Pakko pitää myös telkkaria auki, että kuuluu jotain elämän ääniä. Elän täällä pienessä piemeässä sotkuisessa luolassa yksin. Mä vaan kömmin täällä jääkaapille ja sänkyyn. Heräsin tänään joskus 16.00 ja kattelin sängystä telkkaria. Sitten aika vaan menee ja aurinko laskee. Söin liikaa ja heräsin joskus 22.00. Puhelin on äänettömällä, en uskalla katsoa sitä. Usein, jos kämppäni on tämän näköinen, kuin täällä asuisi joku todella syrjäytynyt ja patoutunut ihminen, pelkään hirveästi. Pelkään, että jos kuolen nyt, minut löydettäisiin tälläisesta asunnosta. Jos olen saanut kuolemanpelkokohtauksia, olen melkein aina siivonnut asuntoni. Häpeäisin silmät päästäni tätä paskasuutta.
Olin niin onnellinen kun sain tämän asunnon. Tiesin, että silloin elämäni muuttuu ja musta tulee onnellinen. Tulin tyhjään asuntooni joka päivä kuuraamaan lattioita ja sisustamaan. Nyt siitä on kohta kolme vuotta. Tämä näyttää sairaalta. Tämä on se kauhukuva, jota en ikinä uskonut tapahtuvan. On vaan niin pimeää, paskaista ja yksinäistä. Minä ja kämppikseni ruoka tullaan täällä hyvin toimeen. Ollaan sentään turvassa ulkomaailmalta. Kukaan ei voi meitä täällä sisällä tuomita tai pilkata.
Totuus: keittiön lattialla on melkein 6roskasäkkiä, joita en ole jaksanut viedä ulos. Keittiössä on VUORI! Joka koostuu tiskeistä, joissa kasvaa jo jotain (hajun perusteella) ja ruokapurnukoista. T'ää ruokapakettien määrä on ihan tajuton! Täällä on todella pimeää. Pienessä yksiössä näkyy vaan tietokoneen ruudun valo. Pakko pitää myös telkkaria auki, että kuuluu jotain elämän ääniä. Elän täällä pienessä piemeässä sotkuisessa luolassa yksin. Mä vaan kömmin täällä jääkaapille ja sänkyyn. Heräsin tänään joskus 16.00 ja kattelin sängystä telkkaria. Sitten aika vaan menee ja aurinko laskee. Söin liikaa ja heräsin joskus 22.00. Puhelin on äänettömällä, en uskalla katsoa sitä. Usein, jos kämppäni on tämän näköinen, kuin täällä asuisi joku todella syrjäytynyt ja patoutunut ihminen, pelkään hirveästi. Pelkään, että jos kuolen nyt, minut löydettäisiin tälläisesta asunnosta. Jos olen saanut kuolemanpelkokohtauksia, olen melkein aina siivonnut asuntoni. Häpeäisin silmät päästäni tätä paskasuutta.
Olin niin onnellinen kun sain tämän asunnon. Tiesin, että silloin elämäni muuttuu ja musta tulee onnellinen. Tulin tyhjään asuntooni joka päivä kuuraamaan lattioita ja sisustamaan. Nyt siitä on kohta kolme vuotta. Tämä näyttää sairaalta. Tämä on se kauhukuva, jota en ikinä uskonut tapahtuvan. On vaan niin pimeää, paskaista ja yksinäistä. Minä ja kämppikseni ruoka tullaan täällä hyvin toimeen. Ollaan sentään turvassa ulkomaailmalta. Kukaan ei voi meitä täällä sisällä tuomita tai pilkata.
2 kommenttia:
Tää teksti oli kuin suoraan mun tajunnanvirtaa. Oli pakko lukea kertaalleen uudestaan kaikki sun blogitekstit, kun jotenkin samaistuin niin paljon. Ja kuinkas sitä on päästy valokuvaamaan mun kämppää? ;)
Harmi vaan, että olen itse niin syvällä samassa suossa, etten kerta kaikkiaan osaa mitenkään auttaa muuten kuin toivomalla ja rukoilemalla sulle parempaa oloa ja tulevaisuutta.
Vastavierailulla... Ja lyhyesti sanottuna; ymmärrän sinua. Koita käydä ulkona, vaikka sen verran että hankkiudut eroon niistä roskista :-) Varmasti tulee parempi mieli jos kämppä olisi hiukka siistimpi. Itselläni ainakin toimii, vaikken todellakaan mikään kodinhengetär olekaan :> Silloin harvoin, kun jaksaa laittaa kämpän kondikseen (yleensä onnistuu mulla vain jos joku auttaa), tuntee olonsa melkein ihmiseksi.
Toivotan sinulle voimia <3
Lähetä kommentti